Laina on päättänyt luopua kaikesta. Vuorotyöstä ja vuokrakämpästä on helppo päästää irti, mutta entä seksistä tai surusta?
Laina istuu vanhaan autoonsa ja suuntaa satamaan. Tien päällä hän oivaltaa, että itseään ja menneisyyttään ei pääse pakoon, vaikka kuinka ajaisi. Rosoista elämää nähnyt entinen kiertuekuski ja kassaduunari huomaa, että kun yhdestä asiasta luopuu, saa niskoilleen kaksi uutta.
Kaiken jälkeen on riemukas ja raivokas kertomus merkityksen etsimisestä. Sen polttoaineena on rakkaus rassausta kaipaaviin autoihin, lähtöihin ja alati pakenevaan totuuteen.” DRIVE